31 joulukuuta, 2013

Vähän postauksista

Ajattelin kirjoittaa pahoittelu tekstin siitä, miten vähän postauksia on tullut. Olen kirjoittanut postauksia valmiiksi, mutta minua häiritsee jos niissä ei ole yhtään kuvaa. Ja syy siihen, miksei kuvia ole on se, että kameran piuha on kadonnut, ja joutuisin käyttämään vanhoja kuvia. Pyrin kumminkin siihen, ettei kauheasti tarvitsisi toistaa samoja kuvia. Jonkinlaista perfektionistin vikaa minussa taitaa olla, mutta pahoittelut postauksien vähäisyydestä!

Mutta voin luvata, kunhan piuha löytyy, liuta postauksia tulee julki :) Malttakaa odottaa! Kumminkin, laitan tähän yhden puhelinkuvan Nopasta.


Sekä shetlanninponi Kalle

Varusteongelmia

Olen huomannut sellaisen ongelman tiikerinkirjavan ponin kanssa, että varusteiden väreillä on väliä. On ihanaa punaista, sinistä, kuviollista, erikoisen väristä ja monenlaisia huopia, mutta mikä käy ponin väriin? Lisäksi satulan ja suitsien kanssa, mustaa vai ruskeaa? Suojia onneksi harvemmin käytämme, joten ne saavat olla ihanat ruudulliset (kuva tulee myöhemmin). Loimissa värillä ei ole väliä, muuta kuin että kunhan ei ole vaaleanpunainen ;) Olen tullut siihen tulokseen, että täytyy tyytyä siniseen. Omaa silmää ainakin miellyttää vaaleansininen vasten mustavalkoista pohjaa. Ehkä silmä tottuu myös muihin väreihin? No, kunhan varustehankinnat edistyvät, kerron teille lisää.

Mutta kun asiaa alan ajattelemaan tarkemmin, onko värillä väliä? Janoaako huopia vain siksi että ne ovat ihanan näköisiä? Eikö istuvuus ole tärkeämpää?

Meillä on hyvin vähän poneille sopivia huopia, yksi sateenkaaren väreissä, yksi valkoinen, yksi beige. Sinällään mihin niitä enempää tarvitseekaan, jos shetlanninponeilla menee aina ilman satulaa. Mutta Noppa. Iso poni, jolla tarkoitus tehdä muutakin kuin humputella. Tällä hetkellähän meillä on käytössä Barefootin vaaleansininen rungoton satula. Se istuu ponille hyvin, mutta minun ruumiinrakenteestani johtuen ei sovi minulle, sillä lonkat menevät lukkoon ja selkä kaarelle. Siksi etsinkin nyt niin minulle kuin ponille sopivaa satulaa. Koska olen opiskelijabudjetilla, uutta satulaahan en voi ostaa. Täytyy ostaa käytettynä, ja jos se sopii ponille, on väristä tingittävä. Nopalla on nyt mustat suitset, joissa vaaleansiniset vuoret sisäpuolella. Käyvät siis rungottomaan täydellisesti!


Koska väännyn pahaan asentoon rungottoman kanssa, olemme nyt menneet Nopan kanssa ilman satulaa aika paljon. Kun lumet tuli, menimme pellolla humputellen, sillä eihän sen työnteon aina tarvitse olla tylsää. Ainakin oma tasapaino kehittyy lisää kun pierupukkilaukkaa karauttaa lumihangessa, ja ponille lihasta.
Kumminkin olemme suhteellisen kevyesti menneet, vain niin että ponille tullut pieni hiki.

17 joulukuuta, 2013

Käpälämäen Noppa

Tässä postauksessa esittelen pienen rakkauteni, Käpälämäen Nopan.
Tästä pääset tsekkaamaan Nopan sukupostista.

Synt. 8.5.2008 Suomessa
Kasvattaja Eija Lehto
Väri tiikerinkirjava/leopardikuvio
Rotu tilastohevonen/risteytysponi
Säkäkorkeus n. 135 cm
Sukupuoli ori


Noppa on ollut meillä aiemmin ylläpidossa kesällä 2012, jos oikein muistan. Ponihan oli melkein 10 senttiä pienempi mitä nykyisin. Jo silloin, vaikka ori onkin, luonne oli täyttä kultaa, mitä nyt välillä sitä ponimaisuuttakin tuli esiin. Noppa on helppo käsitellä, kunnioittaa ihmistä. Myös pikkusisarukseni voivat hoitaa tätä ponia. Koska poni on nuori, annamme sen kasvaa vielä suhteellisen rauhassa ilman stressiä, ratsastuksessakin keskitymme vain toimivuuteen ja siihen, että avut menee selkeästi läpi. Ajoittain poni kulkee peräänannossa (liekkö johtuu siitä kun tietää olevansa ylväs..) kun on tarpeeksi virtoja purettu. Noppa toimii todella hyvin istunnalla ja pohje-avuilla, ei ole tarvetta kannuksille ja kamalalle suusta repimiselle. Tavoitteenamme tänä talvena saada laukannostoissa pukit pois ja molemmat laukat kunnolla pyörimään.