09 tammikuuta, 2014

Tuhma poni

Ratsastelin yksipäivä normaaliin tapaan pellolla Nopalla. Ensiksi otimme seisotuskuvia ponista äitini kanssa. Kuvistahan ei meinannut tulla mitään, poni pomppi, hyöri ja pyöri niin, että tuli kuvia takamuksesta ja sellaisia missä puolet ponista puuttuu. Onneksi sitten hetken päästä rauhottui jottai saimme edes pari julkaisu kelpoista kuvaa.

Sitten ratsastukseen. Menin ilman satulaa jo perinteiseen tapaan. Poni oli todella kuumalla päällä, liekkö tuulisen sään takia. Alkukäynneistäkään ei meinannut tulla mitään, kun poni käveli sivuttain tai yritti ravata. Sain taistella hetken aikaa jotta Noppa alkoi kuuntelemaan minua ja kävelemään suoraan. Kun olimme tarpeeksi verrytelleet kävellen, tehden voltteja ja erilaisia kuvioita, aloimme ravaamaan. Tehtiin ravi-pysähdys-ravi harjotteita muutaman kerran. Aina kun pohkeita antoi, Noppa pukitti. Se veti päänsä alas ja nosti takapuoltaan niin ylös kun sai. Onneksi en sentään tippunut. Äitini yritti samalla napsia ratsastuskuvia jotta saisin niitä tänne blogiin. Kaikki heilahtaneita! Äiti saa kyllä harjoitella enemmän liikkuvan kohteen kuvausta.. Kun raviharjoitukset onnistuivat muutaman kerran, annoin ponin hieman lepäillä pitkin ohjin käyntiä mennen. Seuraavaksi oli laukan vuoro. Kuljin pellon reunassa jossa vieressä oli metsä. Nostin laukan, muutama askel meni hyvin ja kuinka yllättävää, poni säikähti jotain olematonta, teki pystyyn nousu-pukin, ja tipahdin jaloilleni selästä. Oli hiukan "mitäs ihmettä?" -olo, kun en kumminkaan itse ollut nähnyt tai kuullut mitään. Noh, nousin äitini avulla uudestaan selkään ja kiersimme käynnissä kerran saman kohdan missä Noppa oli säikähtänyt. Nyt ei sitten ollut mitään ongelmaa! Laukkasin kerran pellon ympäri ja menin loppukäynnit, sillä huomasin että poni oli hionnut aika paljon, vaikkei edes raskaasti oltu menty. Näköjään hyppiminen ja pukittelu kävi kunnon päälle. Kun Nopan hengitys oli tasaantunut, ratsastin pihaan ja laitoin fleeceloimen päälle, ja juotin ponin. Lisäksi annoin pari palaa sokeria tuhmeliinilleni. Kun juotin Noppaa, ekan sankollisen se joi hienosti, mutta toisen sankollisen kanssa se vain leikki niin, että kastuin. Onneksi oli toppahousut päällä. Laitoin Nopan aitaan shettisten kaveriksi ja siivosin pari karsinaa. Loppuun kuvia Nopasta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentoinnista! :)